tiistai 16. tammikuuta 2018

Millä minä kuvittelinkaan kokoavani laukkaa

Tänne blogiin ei kovin usein tule kirjoitettua omista ratsastustunneista, sillä niistä saan vielä harvemmin kuvamateriaalia kuin itsenäisesti ratsastaessa. Tällä kertaa ajattelin uhmata kuvien puutetta ja kirjoittaa asioita itselleni ylös koskien viime viikon keskiviikkoista ratsastustuntia.

Hevosjako hämmensi valtavasti vilkaistessani tuntilistaa tallille tullessani. Olin lähes sataprosenttisen varma, että ratsastan Cumalla ja olin jo siihen varautunut. Mitä vielä, ratsukseni sain edellisviikolta tutun ratsun; ratsastuksenopettajamme entisen kilpahevosen Kippuran. Kippura on minulle ratsuna niinkin tuttu, että kyseinen tunti oli kuudes kerta sen selässä (ehkä, jos osasin laskea oikein ;) )

Kuvituskuvat ovat toukokuulta 2015, kun Kippura pääsi juoksemaan vapaana maneesiin.
Ratsastustunnin ensimmäinen varsinainen tehtävä oli pohkeenväistö-siksak pitkillä sivuilla. Pitkän sivun alusta kolme askelta pohkeenväistöä kohti maneesin keskipistettä, suoristus ja kolme askelta takaisin uralle. Väistön jyrkkyydestä riippuen pitkälle sivulle mahtui 4-6 väistöpätkää. Minun piti olla tarkkana, ettei Kippura asettunut väistön suuntaan vaan kulki suorana. Opettajan huomautettua tästä huomasin itsekin, että väistömme muistutti enemmänkin sulkutaivutusta. Kun vain itse osasin ratsastaa Kippuraa oikeaan suuntaan ja pitää sen suorana, se teki todella hienoja väistöjä. Kippura on niin erilainen ratsastaa kuin Viivi, jälkimmäistä pitää pyytää tekemään, kun taas Kipru tekee kaiken vähän puolivahingossa

Ravissa siirryimme suurelle keskiympyrälle tekemään erilaisia väistättäviä ravitehtäviä. Ensin sisäpohkeella piti pyytää hevosta väistämään sisätakajalallaan mahan alle. Minun piti olla tarkkana siitä, että pidin ulko-ohjan tuntumalla ja vain asetin sisäohjasta. Kippura oli alkuun muutaman vapaapäivän jäljiltä jäykkä, mutta alkoi pikkuhiljaa vertyä. Ennen seuraavaa tehtävää hevoset suoristettiin suoriksi rungoistaan ja jatkettiin seuraavaksi niin, että hevonen asettui sisäänpäin ja ulkopohkeella pyydettiin takaosaa siirtymään ympyrän kaaren sisäpuolelle, niinkuin sulkutaivutuksessa. Alkuun sulkutaivutus tuntui vaikealta, mutta kun Kippura ymmärsi mitä siltä pyysin, se teki todella hienoja sulkuja.


Lyhyen käyntitauon jälkeen siirryttiin laukkatehtäviin. Jatkoimme edelleen keskiympyrällä, tällä kertaa laukassa sillä idealla, että laukkaa piti koota. Tässä vaiheessa sainkin aika paljon noottia opettajaltamme, kun en istunut kunnolla satulassa. Millä minä oikeastaan kuvittelinkaan kokoavani Kippuran laukkaa, jos en istunnalla? Niinpä, en millään. Katsomosta kuuluikin vähän väliä tiukkoja ohjeistuksia: "Istu!"

Sitten minä istuin. Ja kohta mentiinkin koottua laukkaa pitkin ympyrää, ratsastajalla hampaat irvessä kun vatsa- ja selkälihaksiin sattuu. Kun hevoset saatiin kokoamaan laukkaa (eli kun minutkin viimein saatiin juurrutettua satulaan...), teimme laukassa samaa sulkutaivutustehtävää kuin ravissakin. Laukassa sulkutaivutus tuntui itseasiassa helpommalta kuin ravissa. Onnistuneiden sulkutaivutusten jälkeen Kippura sai minulta paljon kehuja. Itseänikin olisin voinut taputtaa olkapäälle ja todeta, että hienosti istuttu. Laukkatyöskentelyn jälkeen jatkettiin vielä hetki ravissa. Jouduin edelleen pistämään itseäni koville, kun ravissakin tehtiin kokoamisia ja lisäyksiä. Ratsastustunnin päätteeksi ratsukon kumpikin osapuoli oli ihan hikisiä, eikä ihme.

Mitä oppeja ratsastustunnista jäikään mieleen?
1. Kokoamiseen tarvitset istuntaa.
2. Tarvitset istumiseen keskivartalon lihaksia.
3. Keskivartaloni lihakset ovat heikot.


torstai 11. tammikuuta 2018

Kohti täsmällisempiä apuja

Muutama postaus takaperin kerroin siitä, kuinka Viivi ei enää tarjoa minulle riittävästi haastetta. Tämän joulukuisen tekstin jälkeen toivoin ratsastavani Viivillä mahdollisimman vähän ja niin siinä sitten kävi, että joulukuu hurahti ohitseni, enkä noussut Viivin selkään kertaakaan koko kuussa. Vuosi alkoi kuitenkin mitä parhaimmissa merkeissä, kun jo tammikuun ensimmäisenä päivänä nousin tutun ja turvallisen Viivin selkään. Lyhyen tauon jälkeen sen selkään oli paljon miellekkäämpää nousta, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun huomaan saman ilmiön. Kun saan muutaman viikon keskittyä täysillä Cumaan ja sen kanssa treenaamiseen niin itsenäisesti kuin valvovan silmän alla ratsastustunneillakin, tuntuu Viivillä ratsastaminen paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu 1.1., viimeinen 8.1.

Tämän viikon maanantaina 8.1. nousin jälleen Viivin selkään. Olisin halunnut Cuman, mutta tallin omistajan kanssa mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että Cuma voi saada vapaapäivän ja Viivi tarvitsee kunnon liikuntaa, ettei se pelleile seuraavan päivän ratsastustunnilla. Näinpä suunnittelemani kevyt ratsastus vaihtuikin kunnon koulutreeniin.
Viivi oli todella hyvä jo vuoden ensimmäisissä treeneissä, mutta tämän viikon maanantai yllätti minut totaalisesti Viivin tuntuessa vielä edellisviikkoakin miellyttävämmältä ratsastaa. Maneesissa oli pitkästä aikaa useampikin ratsukko paikalla, eikä suunnittelemani keskiympyrällä ratsastus onnistunut. Päätin ratsastaa alkukäynneissä suunnittelemaani tehtävää kuitenkin päädyssä ympyrällä alkuverryttelyiden jälkeen.

Verryttelyissä Viivi oli ihan ok. Olen nyt nämä kaksi kertaa ratsastanut sillä pitkällä ohjalla käyntiä ja ravia alkuun, ennen kuin olen kerännyt pikku hiljaa ohjia lyhyemmiksi. Ratsastin ympyröitä ja voltteja ja taivuttelin Viiviä tasaisesti kumpaankin suuntaan pitkällä ohjalla. Hieman ohjia lyhennettyäni siirryin tekemään siirtymisiä ravin sisällä, ensin hieman pohkeesta eteen ja sitten pidätteestä takaisin ihan pieneen raviin. Tarkoitukseni oli saada Viivi kuuntelemaan sekä eteenpäin vieviä että pidättäviä apuja kunnolla. Viivi olikin yhteistyöhaluisella tuulella ja heti alusta asti toimi juuri niin kuin halusinkin. Viivin kanssa on oikeastaan aina helppo tehdä töitä, vaikka se ei aina reagoi apuihin alusta asti. Se osaa luistaa työnteosta, jos ratsastaja ei ole tarkkana vaatimassa asioita. Minä annan liian usein periksi, jolloin lopputuloksena on hevonen, joka ei reagoi ensimmäiseen saati välttämättä vielä toiseenkaan pidätteeseen tai pohkeen puristukseen.

6/2016. Viivi liikkuu hyvin, mutta omassa istunnassa on monta asiaa pielessä (syytän estesatulaa, joka ei yksinkertaisesti soveltunut kouluratsastukseen)

Verryttelyiden jälkeen oli aika siirtyä päivän varsinaisen tehtävän pariin. Ratsastin pääty-ympyrällä niin, että tein lyhyen sivun keskellä ravista pysähdyksen ja peruutuksen, josta suoraan laukannoston. Laukkasin puolikkaan ympyrän ja siirsin Viivin maneesin keskipisteessä laukasta käyntiin. Muutaman käyntiaskeleen jälkeen siirryttiin takaisin raviin ja jatkettiin uudestaan pysähdykseen. Yhdelle ympyrälle mahtui siis hurjasti tekemistä; mentiin eteenpäin ja taaksepäin, piti pyytää eteen ja koota. Viivi tekee käytännössä kaiken, mitä siltä pyydetään, joten seuraava tehtävä olikin antaa täsmällisiä apuja. Heti, jos en itse ollut tarkkana ei Viivikään tehnyt niin kuin olisin halunnut. Tässä vaiheessa piti muistuttaa itseäni siitä, ettei Viivi osaa (vieläkään) lukea ajatuksiani, vaan minun pitää selkeästi kertoa sille mitä haluan sen tekevän.

Hyvä ettei leukani loksahtanut sijoiltaan, kun ensimmäisessä laukasta käyntiin siirtymisessä ei ollut yhtään raviaskelta ja Viivi siirtyi siirtymistä valmistelemasta puolipidätteestä käyntiin. Se oli siis oikeasti avuilla. Onnistumisen fiilis tuntui mahtavalta, kun olin varautunut tekemään kymmenen toistoa ennen onnistunutta siirtymistä ja sitten heti ensimmäisellä kerralla osaan ratsastaa ja Viivi toimii hyvin. Viivi kuitenkin keräsi kierroksia siirtymisistä sen verran, että laukatessani myöhemmin kaviouraa pitkin Viivi jäi pomppimaan paikalleen kaarteissa ja muita hevosia ohittaessa. Sitä se on tehnyt aina, enkä tälläkään kertaa harmistunut vaan pyysin reippaasti pohkeesta eteen.

Kaiken kaikkiaan treenistä jäi erittäin hyvä fiilis. :)

8/2016

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pienin askelin eteenpäin

Tiedättekö sen tunteen, kun roikutte hevosen kaulalla ja olette putoamaisillanne, mutta viime hetkellä saatte kammettua itsenne takaisin hevosen selkään? Viime viikon perjantaina 29.12. minulle tuli Cumalla ratsastaessa juuri tällainen fiilis, en osannut varautua sen laukkapomppuihin ja kadotin jalustimet jalasta kesken laukkaympyrän. En ole pudonnut hevosen selästä varmaan viiteen vuoteen, mutta näitä läheltä piti -tilanteita sattuu silloin tällöin. Onneksi pysyin selässä tälläkin kertaa, sillä muuten seuraava projekti olisi ollut Cuman kiinni ottaminen. Sen verran, mitä Cumaa tunnen, se ei takuulla olisi antanut itseään helpolla kiinni. :D

Suurkiitokset kuvista Janinalle, joka jaksoi tulla meidän treenejä dokumentoimaan.


Ratsastus kuitenkin alkoi turvallisesti sillä, että taivuttelin Cumaa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Se ei tuntunut mitenkään superhyvältä, mutta oli aika lailla keskinkertainen siihen nähden mitä tänä syksynä on treenattu; huonomminkin on mennyt, mutta on niitä parempiakin treenikertoja ollut. Tietyt asiat annan Cumalle anteeksi, sillä se ei ole liikkunut varsomisen jälkeen kuin satunnaisesti (ennen kuin minä marras/joulukuun vaihteessa aloin sitä taas säännöllisesti ratsastamaan). Siltä on lähtenyt paljon lihaksia, eikä se jaksa kantaa itseään pitkiä pätkiä kerrallaan. Tasapainon ja lihasten puutteen Cuma korjaa tuttuun tapaansa vauhdilla, josta yritetään kovasti päästä eroon. Haluaisin Cuman liikkuvan rauhallisesti allani rungostaan suorana, jotta vinoutta päästäisiin korjaamaan ja tasapainoa kehittämään.

Toinen treenin alla oleva asia on asettuminen. Mammalomansa aikana Cuma on jostain syystä unohtanut asetuksen kokonaan. Tuntuu vähän kuin ratsastaisi puupölkyllä, käytti johtavaa ohjaa mihin suuntaan tahansa, alla oleva ratsu ei halua asettua rehellisesti. Käynnissä Cuma asettuu vielä ihan hyvin, mutta alla olevista kuvista näkee hyvin, kuinka se vastustelee asetusta. Kaula kyllä kääntyy ja pää kallistuu asetuksen suuntaan, mutta kunnollisesta asetuksesta ei ole tietoakaan. Kun pyydän Cumaa asettumaan tai taipumaan ravissa, se protestoi nostamalla päätään ylös ja laskemalla selkänsä alas. Toivottavasti tästä päästään eroon sitten, kun asetus alkaa löytymään. Pienin askelin eteenpäin. :)




Tässä kuvassa ollaan jo lähellä hyvää asetusta! Harmi, kun Janina ei videoinut koko treeniä, olisi ollut mielenkiintoista nähdä missä vaiheessa sain asetuksen oikeasti läpi!
Kun Cuma oli ravissa ihan ok, päätin kokeilla laukannostoja. Ne ovat olleet viime aikoina todella hankalia ja tähän mennessä nämä treenit olivat ensimmäiset, joissa Cuma ei tehnyt lakkoa pyytäessäni sitä laukkaamaan. Se siis pysähtyy niille sijoilleen, kun annan ensimmäisen kerran laukka-avut, eikä suostu liikkumaan mihinkään suuntaan. Cuma on aina pysähdellyt, kun se ei tiedä mitä siltä pyydetään, mutta tämä laukannoston ymmärtämättömyys tuntuu olevan tämän vuodenvaihteen trendi. Olenkin todella tyytyväinen itseeni siinä suhteessa, että osasin jo ensimmäisellä kerralla antaa Cumalle sellaiset avut, että se ymmärsi liikkua eteenpäin ja nostaa laukan. Vasempaan kierroksen se laukkasi todella nätisti pitkän pätkän, mutta vinoutensa takia oikeassa laukassa vaihtoi vähän väliä risti- tai vastalaukalle. Kuukaudessa Cuma on jo oppinut vaihtamaan laukan nopeasti ravin kautta takaisin myötälaukkaan, joten vastalaukat saatiin pian korjattua.

Paljon on vielä opittavaa, jotta päästäisiin takaisin sille tasolle, millä Cuma vuosi sitten oli. 1,5 kuukaudessa Cuma on kuitenkin ottanut isoja edistysaskeleita eteenpäin ihan perusasioissa, viimeisimmällä yhteisellä ratsastustunnillamme tehtiin jo "babysulkuja" käynnissä!! Pohkeenväistötkin sujuvat käynnissä kuin itsestään. Kyllä se kaikenlaiset temput osaa, mutta perusratsastus on vielä vähän hukassa. Kuten jo aiemmin mainitsin, edetään pienin askelin eteenpäin ja pidetään treenit lyhyinä - tämäkin ratsastus kesti noin 35 minuuttia + alku- ja loppukävelyt. Treenejä jatketaan varmasti kevyinä niin kauan, kun Cuma vatsansa kanssa jaksaa liikkua (ja satulavyö menee kiinni...)


perjantai 22. joulukuuta 2017

(Ei enää niin) pienet varsat

Joulukuun toisena päivänä oli lunta ja minä eksyin kamerani kanssa tallille. Vaikka lunta oli maassa ehkä kymmenen senttiä, nämä kuvat yllättivät positiivisesti luodessaan erittäin talvisen ja lumisen maiseman! Kesäkuussa samaiset mallit olivat vielä pienenpieniä, nyt ne ovat melkoisen kaukana pienestä. Suloisia ne ovat edelleen, siitä ei päästä mihinkään! Allillekin tulee ikää pian 8kk, aika kuluu aivan hurjan nopeasti! Vastahan se eilen oli pieni neljän tunnin ikäinen pallero....

Näiden varsakuvien yhteydessä olisi varmasti soveliasta ilmoittaa, että odotamme jo innolla Allin ensi kesänä syntyvää pikkusisarusta. Ehkäpä ensi kesäinen varsa on se pieni punaruunikko, mistä jo tänä vuonna haaveilin... ;)


Alli

Ramona

Allin ja Ramonan isä Tango.

Varsalauman suomenhevosvahvistus Honkkis.


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Mitä kehittyminen ratsastajana vaatii?

Kliseisesti kehittyminen vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä. Joskus myös luopumista. Valehtelematta voin sanoa, että viimeisten muutaman vuoden aikana olen lukemattomia kertoja purrut hammasta yhteen, itkenyt ja kärsinyt kipeistä lihaksista. Kertaakaan hevosharrastuksen lopettaminen ei ole käynyt mielessäkään, sen sijaan olen entistä ahkerammin tehnyt töitä sen eteen, että kehittyisin. Olen lukenut treenivinkkejä, ajatellut, analysoinut, yrittänyt enemmän kuin koskaan ennen. Silti tuntuu, että kehittyäkseni minun on tehtävä vielä jotain.

Olen harrastanut ratsastusta kymmenen vuotta ja Cuma on tähän mennessä ainoa hevonen, jonka kanssa olen vuodattanut epäonnitumisen kyyneleitä. Olen itkenyt, kun mikään ei ole onnistunut. Toisaalta pienetkin onnistumiset sen kanssa ovat aina tuntuneet suurilta saavutuksilta.
Totesin siskolleni jokin aika sitten, että Cuman kanssa olen oppinut kaikista eniten. Kaikki hevoset ennen sitä ovat opettaneet minulle määrällisesti enemmän, mutta Cuman kanssa opitut asiat ovat olleet suurempia. Sen kanssa olen oppinut kärsivällisyyttä, apujen täsmällisyyttä ja ylipäätään sellaista jämäkämpää toimintaa hevosten kanssa, jollaista Viivin tai Lucen kanssa ei ole koskaan tarvinnut.




Jos ihastuisin hevosiin helppouden takia, en olisi koskaan tykästynyt Cumaan. Mutta kun ei se niin mene. Ei niihin hevosiin helppouden takia ihastuta. Jos saisin oman hevosen, en miettisi hetkeäkään minkä hevosen haluaisin. Olen kokenut Cuman minulle kaikista sopivimmaksi hevoseksi, sen kanssa kaikki palaset loksahtavat kohdilleen.

Viiviä en haluaisi, vaikka minulla olisi mahdollisuus hankkia se. Viivi on vähän tylsä, persoonaton. Tottakai tykkään Viivistä, se ei vain ole enää sellainen hevonen, jollaisen itselleni haluaisin. Se ei enää tarjoa minulle samalla tavalla haasteita kuin vuonna 2014, jolloi sen vuokraamisen aloitin. Viivi on opetusmestari, se sopii hyvin nykyiseen kotiinsa ratsastuskoulussa tai sitten vastaavasti jollekin nuorelle ratsastajalle opetusmestariksi. Minulle se on antanut kaiken, mitä sillä on ollut annettavissa. Viivi on korjannut tekemäni virheet, mutta nyt minun olisi jo aika oppia korjaamaan ne itse.

On jotenkin hassua, että muutama vuosi sitten Viivi tarjosi minulle rutkasti haasteita ja nykyisin se tuntuu tylsältä, koska olen kehittynyt ratsastajana. Minusta tuntuu hyvältä huomata kehitystä, vaikka se tarkoittaakin tässä tapauksessa sitä, että minun olisi aika siirtyä eteenpäin kohti uusia haasteita. Se haaste voisi olla Cuma.



En tiedä, oliko tässä postauksessa mitään järkeä, halusin vain kirjoittaa ajatuksiani ylös ja tuoda ne julki.

torstai 30. marraskuuta 2017

Kun en osannut ratsastaa

Keskiviikkoisen ratsastustunnin lopuksi kävin opettajani kanssa keskustelua omasta ratsastuksestani. Omasta mielestäni olin ratsastanut todella huonosti, johon opettaja totesi, että hyvinhän minä ratsastin. Totesin tunnilla tehtyjen tehtävien olleen liian vaikeita. Kommenttiini opettajani vastasi, että kehittyäkseen on joskus mentävä epämukavuusalueelle ja tehtävä vaikeita tehtäviä, aina ei voi olla helppoa ja kivaa.

Mitkä sitten olivat liian vaikeita tehtäviä? Ravista käyntiin siirtymiset. Eivät ne ole tuntuneet enää vuosiin vaikeilta, paitsi silloin, kun aloitin Cumalla ratsastamisen. Siitäkin on aikaa jo kaksi vuotta. Keskiviikkona siirtymiset tuntuivat vaikeilta nimenomaan Cuman kanssa. Se tuntuu unohtaneen kaiken, mitä olen sen kanssa harjoitellut. Niin kauan, kun voimme seilata ravissa pitkin maneesia ilman lisätehtäviä, Cuma on mukava ratsastaa, rento ja herkkä.

Cuma 7/2016
Kun siirryimme ratsastustunnilla harjoitusravissa keskiympyrälle tehtävänämme tehdä siirtymiset käyntiin R- ja S-kirjaimissa, pakka niinsanotusti levisi käsiin. Kun tein pienenkin pidätteen, Cuma jännittyi, nosti päänsä ylös eikä reagoinut pidätteeseen niinkuin sen olisi pitänyt. Ratkaisin asian tekemällä isompia pidätteitä. Kyllä minä tiesin ratkaisun olevan väärä, mutten osannut muutakaan. Ratsastuksenopettaja kiinnitti tähän heti huomiota, pyysi rentouttamaan sormet, ratsastamaan kevyemmällä kädellä ja vaikka heittämään ne ohjat pois kädestä.

Cuma ei silti siirtynyt käyntiin. Tai no siirtyi muutamaksi askeleeksi kiirehtivään käyntiin ja siirtyi itse raviin. Minä olisin tehnyt Cuman kanssa käyntiä vaikka kymmenen askelta, kunhan se olisi ihan oikeasti kävellyt, eikä kulkenut jotain askellajia käynnin ja ravin välimaastosta. Opettaja kuitenkin sanoi, että Cuman oma-aloitteinen raviinsiirtyminen tarkoitti hevosen olevan rento. Ymmärsin sen, vaikka edelleen minua harmitti, etten saanut Cumaa kävelemään rauhassa. Kaksi siirtymistä yhden ympyrän aikana oli aivan liikaa, kun olen muutaman edellisen ratsastuskerran vain haahuillut Cumalla pitkin maneesia käännellen erilaisia kiemuroita, tavoitteena saada hevonen rennoksi.

6/2017
Omalta osaltani epäonnistuneet siirtymiset harmittivat, lähinnä sen takia, että tiedostin itse ratsastaneeni väärin ja huonosti, enkä silti osannut korjata asiaa niin hyvin kuin olisin halunnut. Cuma teki varmasti kaiken sen, mitä minun ratsastuksellani pystyi. Tunnin jälkeen ilmoitin opettajalleni tulevani Cumalla yksityistunnille harjoittelemaan siirtymisiä heti, kun ratsastuksenopettajalleni sopii.

Ehkä ne vaikeat tehtävät sittenkin opettavat.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Hevosentuoksuinen syksy

Heppoja siellä, heppoja täällä...

Tuntuu, että mitä pidemmälle syksyä on menty, sitä vahvemmin hevoset ovat kuuluneet viikko-ohjelmaani. Olen viikonloppuisin puuhastellut tallilla ja ratsastanut kahdesta kolmeen kertaan viikossa, välillä enemmänkin. 

Miten on mahdollista, että kokonainen hevoslauma onnistuu katoamaan laitumen syövereihin juuri silloin, kun ne pitäisi hakea sisälle? Tätä mietiskelin useampaan kertaan alkusyksystä. Oikeanpuoleinen kuva on elokuun lopulta, kun ratsastin mummoheppa Rouskulla kevyesti kentällä.

Rousku toimi maastoratsunani useampaan kertaan syyskuussa. Se on niin varmajalkainen, että maastossa pystyi keskittymään maisemiin ja ihanan aurinkoiseen säähän. Pääasiassa meidän maastolenkit olivat käyntimaastoja, vaikka muutamia ravipätkiäkin otettiin. Maastossa on kiva vain ottaa rennosti. :)
Ratsastushanskani ovat kuluneen kesän ja syksyn mittaan kokeneet kovia, kohta olisi varmaan hyvä aika ostaa uudet...  Kummatkin hanskat ovat nimettömistä ja etusormista kuluneet aivan rei'ille, huoh. Ehkä pitäisi oppia käyttämään jotain halpoja hanskoja tallihommissa, niin nämä kalliimmat voisi säästää vain ratsastukseen.
 
 
Vaikka olenkin syksyn aikana ratsastanut monella eri hevosella, on maailma Viivin korvien välistä vain paremman näköinen. Viivi onnistuu aina nöyrällä ja yritteliäällä asenteellaan piristämään huonompaakin päivää, eikä sen kanssa tarvitse koskaan lopettaa ratsastusta epäonnistumisen tunteeseen. Viivi on oikea opetusmestari, joka on opettanut minulle tässä kolmen vuoden aikana hurjasti asioita. Kun teen jotain oikein, se vastaa apuihin hyvin ja saan omista onnistumisistani palkinnoksi hyvin liikkuvan hevosen. ♥
Meillä on tallilla kanala, jonne syntyi muistaakseni syyskuussa suunnilleen tusinan verran pieniä tipuja! On ollut mielettömän hauskaa seurata niiden kasvamista keltaisista untuvapalleroista miltei aikuisen kanan kokoisiksi ja näköisiksi.



Noin kuukausi takaperin sain ratsastustunnille pitkästä aikaa ratsuksi ratsastuksenopettajani oman hevosen. Täytyy sanoa, että osaavammalla hevosella ratsastaminen tuntuu niin erilaiselta, kun se oikeasti osaa asioita! Kyseisellä tunnilla teimme muistaakseni vastalaukkaharjoituksia ja pysähdyksiä.
Uusin suosikkiruokani ovat avokadohapankorput! "Voitelen" korput avokadolla, rouhin myllystä hieman suolaa ja pippuria ja lopuksi lisään päälle tuoretta basilikaa. Niin hyvää! Niitä on kiva syödä iltaisin vaikka elokuvan ääressä. 


Viimeksi eilen viihdyin tallilla monta tuntia siivoamassa karsinoita ja pihattoa, ottamassa hevosia sisälle, ripustamassa loimia kuivumaan... Minulla alkaa ensi viikolla koeviikko ja olisin hyvin voinut viettää tuon viisi tuntia kotona historiaa lukien enkä kaatosateessa tallilla. Oli muuten outoa olla tallilla ja puhua englantia! Tarpeellinen hevossanasto oli täysin hukassa, mutta pärjäsin suomea osaamattoman naisen kanssa loppujen lopuksi oikein hyvin siivoamassa pihattoa ja karsinoita.